Viestien viemää — kuinka muijasta tuli Viestintämuija?

Tiedätkö sen tunteen, kun ympäristö tuntuu sekavalta, melkein kaoottiselta, etkä oikein saa siitä kunnolla kiinni? On liikaa tehtävää tai tekeminen tuntuu monimutkaiselta. Ehkä kuulut niihin tehopakkauksiin, jotka kesyttävät kaaoksen multitaskingilla, eikä hommassa ole kohdallasi lainkaan kyse multipaskingista. Kenties osaat hoitaa hommat käytännönläheisesti yksinkertaisesti vain käärimällä hihat ja alkamalla töihin – tekemällä asioita pala kerrallaan. Tai sitten olet kuin minä, joka pitää maailmanjärjestystä yllä kirjoittamalla. Kesytät villinä pyörivät ajatukset ja ideat kirjain, sana ja virke kerrallaan. Virkkeistä tulee kappaleita ja kappaleista kokonainen teksti. Ja siinä tekstissä ne ovat, ajatukset, tiedot ja tunteet, kirjaimellisesti siisteissä riveissä. Olet yhtäkkiä soittajan sijasta kapellimestari, matkustajan sijasta kuski. Kun elämä on viestien viemää, voi välillä pysähtyä pohtimaan, kuinka muijasta tuli Viestintämuija.  

Tarinoita ja journalismia

Niin kauan kuin muistan, olen pitänyt tekstien raapustamisesta. Jo ennen kuin osasin oikeasti kirjoittaa, väkersin haparoivia kirjaimia pötköön ja keksin niille omia merkityksiä. Siinä oli viisivuotias Tiina varsin onnellinen ja kynä sauhusi. Uppouduin teksteihini totaalisesti. Nälkä kasvoi syödessä, ja myöhemmin kouluikäisenä kirjoittelin jo varsin pitkiä tarinoita. Usein luokkatoverini halusivat kuulla näitä villejä kertomuksia, ja minähän annoin palaa.

Yksi lapsuudenaikaisia kirjoittamisen tähtihetkiä onkin se, kun kirjoittamani tarina valittiin koko luokan voimin joulujuhlanäytelmän käsikirjoitukseksi. Muistan otsikon vieläkin: Joulupukin laihdutuskuuri. Ihan ei ehkä lähtisi lentoon enää nykypäivänä. Toinen suuri saavutukseni alakouluikäisenä on kahden tytön toimituksen voimin toteutettu aikakauslehden ja sanomalehden risteytys Piippinen, johon leikkasimme sanomalehdistä kuvia ja keksimme tekstit päästämme. Yksi juttu käsitteli muistaakseni Savonlinnan oopperajuhlien esiintyjää, jonka uran lisäksi käsittelimme tähden lempiruokaa, joka oli mielestämme Masse Majavan suklaavanukas. Ja pitäähän sanomalehdessä nyt olla toki myös politiikkaa, ja lehteen pääsi ministeri Olli-Pekka Heinonen, jota Urho Kekkonen kuristi. Muokkasimme kuvaa värittämällä Heinosen kasvot punaisiksi ja piirtämällä Kekkosen kekkuloimaan olalle. Melkoista journalismia.  

Lehtori ja sisällöntuottaja

Minulle on melkein aina ollut jokseenkin selvää se, että tulen jollain tavalla olemaan kirjoittamisen ammattilainen. Unelmoin toimittajan tai copywriterin urasta jo yläasteella vuosituhannen vaihteessa. Kirjoitettuani laudaturin äidinkielestä ja kirjallisuudesta haave oli entistä voimakkaampi. Ennen yliopistoa kokeilin opiskelua AMK:ssa medianomipuolella, mutta en kokenut paikkaa omakseni. Halajin yliopistoon, ja sinne sitten tieni veikin suomen kielen laitokselle. Sivuaineina luin kotimaista kirjallisuutta ja mediatutkimusta. Tuossa vaiheessa päämääräni oli edelleen journalistin työ, ja olin esimerkiksi yliopiston ainejärjestölehden päätoimittaja. Opintojen ohella olin pienen kustantamon kirjakaupassa töissä. Tarkoitukseni oli opiskella ”vain varmuuden vuoksi” opettajan pedagogiset opinnot, mutta hups vain, kävi klassiset, ja journalismin työ vaihtui lehtoraattiin.

Olen opettanut sekä aikuisille opiskelijoille suomea toisena kielenä että äidinkieltä ja kirjallisuutta peruskoulun yläkoulun oppilaille, ja kyllä, olen nauttinut työstä täysin siemauksin. Jossain tuolla sisällä on kuitenkin koko ajan ollut selittämätön tarve tai palo, miksi sitä nyt haluaa kutsua, saada toteuttaa ja ilmaista itseään myös itse kirjoittamalla. Niin kuluneita kuin nuo ilmaukset ovatkin, ainakin omalla kohdallani ne ovat totta. Olen sekä lehtori että sisällöntuottaja. Sen lisäksi, että kirjoittaminen tuntuu hirveän omalta ja se on tapa jäsentää ajatuksia, rakastan siihen liittyvää luovuutta. En kuulu niihin, joiden luovuus ilmenee vaikkapa käsitöitä tehden. Mutta se kirjoittaminen. Kirjoittaminen ja sisällöntuotanto ovat minun juttujani.

Lopulta idea omasta viestintäyrityksestä tuli nopeasti, ja koen, että tässä työssä saan toteuttaa omaa intohimoani ja taitoani kirjoittaa – omia vahvuuksia monipuolisesti hyödyntäen. Kaiken lisäksi näissä hommissa uteliaisuus on hyve, ja saan tutustua sivutuotteena uusiin asioihin. Ja mikäpä sen parempaa kuin antaa hyvän kiertää ja antaa oman osaamisen hyödyttää myös muita (yrityksiä)? Mutta tarina yrittäjyydestä onkin sitten jo eri juttu, joka tarvitsee oman blogitekstinsä.